Asiaa käsitellään seuraavaksi Kymenlaakson käräjäoikeudessa.
Hoivakodin työntekijät kuvasivat viime keväänä salaa ainakin yhtä hoivakodin asukasta Myllykoskella.
Tapauksessa on nostettu Kymenlaakson käräjäoikeudessa syytteet kahta epäiltyä vastaan. Molempia epäillään salakatselusta, toista myös yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.
Kuvaaminen tapahtui Mainiokoti Koskessa Myllykoskella huhtikuussa 2026.
Syyttäjän mukaan nyt käsitellään yhtä uhria eli asianomistajaa koskevia epäiltyjä rikoksia. Salakatselu ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ovat asianomistajarikoksia, eli syytettä ei voi nostaa ilman uhrin tahtoa.
Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Iltalehden mukaan joitakin hoivakodin asukkaita kuvattiin esimerkiksi vaipanvaihdon yhteydessä niin, että heidät voi tunnistaa kuvatusta materiaalista.
Kuvaaminen paljastui yksikön sisäisessä prosessissa, Mainiokotien liiketoimintajohtaja Satu Ahola kertoo.
Hän vastasi Kouvolan Sanomien kysymyksiin sähköpostitse.
Iltalehden mukaan teoista epäillyt työntekijät on irtisanottu. Ahola ei ota tähän asiaan kantaa.
– Emme valitettavasti voi kommentoida yksittäisiä työntekijöitä koskevia asioita.
Kuvaamisen kohteeksi joutuneiden omaiset tietävät Aholan mukaan tilanteesta.
Tapahtuneen jälkeen työyhteisössä on kerrattu ohjeita ja toimintaperiaatteita, Ahola kertoo.
– Otamme asian hyvin vakavasti ja olemme lisänneet koulutusta ja tukitoimia yksikköön.
Henkilöstöllä on käytössään selkeät ohjeet tietosuojasta ja yrityksen toimintaperiaatteista, Ahola jatkaa.
– Nämä ovat osa henkilöstön perehdytystä ja koulutusta.
Mainiokodit omistaa terveyspalveluyritys Mehiläinen.
Kouvolan tapaus ei ole ainoa laatuaan.
Lupa- ja valvontavirasto LVV julkaisi juuri tällä viikolla tiedotteen, jossa se muistutti, ettei sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaita tai potilaita saa kuvata ilman lupaa.
Tiedotteen mukaan LVV:lle on tullut tänä vuonna useampi ilmoitus tilanteista, joissa hoitohenkilökuntaan kuuluva on kuvannut luvatta muistisairasta tai muuten haavoittuvassa asemassa olevaa asiakasta hoitotoimien yhteydessä.
Luvaton kuvaaminen on ammattieettisten velvollisuuksien vastaista ja loukkaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta sekä yksityisyyden suojaa, LVV korostaa.
Tietoon tulleissa tapauksissa työntekijät ovat ottaneet asiakkaista työpuhelimillaan kuvia tai videoita ja jakaneet niitä muiden nähtäville.
– Näihin kuvaamistapauksiin on liittynyt jopa asiakasta nöyryyttäviä ja kiusaavia piirteitä, LVV:n sosiaali- ja terveysalan osaston ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkonen sanoo tiedotteessa.
Luvaton kuvaaminen ja kuvien jakaminen voi täyttää myös rikoksen tunnusmerkistön, kuten kävi Kouvolan tapauksessa.