Israelin armeija kertoo saaneensa päätökseen operaationsa Hebronin kaupungissa miehitetyllä Länsirannalla. Israel kertoo joukkojensa vetäytyneen kaupungista maanantaiaamuna.
Israelin mukaan terrorisminvastaiset operaatiot ympäri Länsirantaa kuitenkin jatkuvat.
Israel aloitti sotilasoperaation Hebronissa toissa viikolla, kun palestiinalaistaistelijat olivat hyökänneet Israelin asevoimien sotilaita vastaan. Hyökkäyksessä ja sitä seuranneessa yhteenotossa Farsh al-Hawan tarkastuspisteellä Hebronissa kuoli kaksi israelilaissotilasta ja kaksi palestiinalaistaistelijaa.
Israelin armeija tyhjensi Hebronissa aloittamassaan operaatiossa asuinalueen, jossa sotilaita vastaan hyökänneet palestiinalaistaistelijat olivat asuneet. Yli 3 000 hebronilaista häädettiin kodeistaan ja rakennuksia tuhottiin.
Uutistoimisto AFP:n toimittajien mukaan asukkaita palasi koteihinsa maanantaina sen jälkeen, kun Israel oli vetänyt joukkonsa alueelta.
Hebronilainen Muhannad al-Tamimi kertoi AFP:lle löytäneensä perheensä asunnon israelilaissotilaiden jäljiltä sekasortoisessa tilassa. Huonekaluja ja vaatteita oli heitelty pitkin lattioita ja patjat käännetty ympäri.
Palestiinalaishallinto kuvaili Israelin toimintaa operaation aikana väestön pakkosiirroiksi.
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk linjasi Israelin toiminnan Hebronissa herättävän huolta etnisestä puhdistuksesta.
Hebron on Länsirannan suurin kaupunki, ja siellä asuu noin 250 000 ihmistä.