Sunnuntai, 21.10.2018 
Ursula
Tiede

Vuosi avaruudessa on päättymäisillään - suomalaissukuisesta Koprasta uusi komentaja

  • Iida Muhonen

Avaruuden ennätysmiehet Scott Kelly ja Mikhail Kornienko palaavat Maahan ensi tiistaina. Yhdysvaltalaisastronautille ja venäläiskosmonautille tulee maaliskuun ensimmäisenä päivänä täyteen 340 avaruudessa vietettyä päivää. Kellyn ja Kornienkon avaruuselämä alkoi 27.3.2015.

Vuosi avaruudessa -tehtävä on saanut paljon näkyvyyttä varsinkin Kellyn ansiosta, joka on julkaissut aktiivisesti avaruuskuviaan esimerkiksi Twitterissä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kansainvälisen avaruusaseman ottaa Kellyn jälkeen johtaakseen suomalaissukuinen Nasan astronautti Tim Kopra. Hänen lisäkseen avaruuteen jäävät venäläinen Yuri Malenchenko ja Euroopan avaruusjärjestön ESA:n Tim Peake. Kolmehenkinen miehistö on vastuussa avaruusaseman arjesta kahden viikon ajan, jonka jälkeen he saavat seurakseen avaruusasemalle yhden Nasan astronautin ja kaksi Roscosmoksen kosmonauttia.

Tehtävän päättyminen saanee laajaa huomiota, sillä Nasa näyttää Kellyn ja Kornienkon paluun suorana verkkosivuillaan.

Vaikka elämä avaruusasemalla kestääkin liki vuoden, on tehtävän todellinen kesto Nasan mukaan paljon pidempi.

Kellyn ja Kornienkon valmistautuminen avaruuselämään alkoi jo vuosi ennen siirtymistä avaruuteen, sillä tehtävän tarkoituksena on selvittää myös sitä, miten pitkäaikainen avaruudessa oleskelu vaikuttaa ihmiskehoon.

Kellylta ja Kornienkolta otettiin erilaisia näytteitä ennen retkeä ja sen aikana. Näytteitä tullaan keräämään myös Maahan palaamisen jälkeen.

Painottomuuden ja avaruuden vaikutuksia kehoon tutkitaan myös vertailemalla Scott Kellyn ja hänen kaksoisveljensä tuloksia toisiinsa.

Scott Kelly kertoi Huffington Postille aiemmin helmikuussa, että ikävöi avaruudessa eniten perhettään. Lisäksi hän kertoi kaipaavansa Maan vaihtuvia säätiloja.

- Eniten kaipaan ihmisiä ja heti seuraavana tulee sää. Täällä et voi koskaan tuntea auringonpaistetta kasvoillasi ja vilvoittavaa tuulta ihollasi. Sää on täällä aina tismalleen sama, Kelly kertoi videolla.

Lähteet:

Nasa

Huffington Post