Lauantai, 22.9.2018 
Mauri

Kuningaskalastajan bongaus palkittiin vain tyttöperhosilla

kunkkublogi1


Enon Joensuunlammesta, jota kansa kutsuu mieluummin Lössäksi, löydettiin torstaina kuningaskalastaja, tuo uskomattoman korea, värikäs ja taitava kalaniekka.

Koska laji puuttui Enon pinnoista ja koska perjantaiksi 27. huhtikuuta sattui vapaapäivä, niin aamutuimaan kohti Sarvinkia tai Pirttivaaraa – kuinka vain – Tuomo Toivasen seurassa.

Paikalla oli jo muutamia kärkkyjiä, heidän joukossaan "kunkun" löytänyt enolainen Ilkka Kuronen. Onnea hänelle hienosta löydöstä! Kuulemma joku oli nähnyt linnun varhemmin aamulla ilmeisesti kameran kanssa rantapusikoissa kulkien, mutta oikeat bongarit yrittivät etsiä lintua maltillisesti Tuomilahdentien varresta.

Joensuunlampi on pieni puiden ympäröimä suolampi, josta lähtee puro aina Pielisjoelle asti. Lammikossa on jonkin verran ruovikkoa, jota kuningaskalastaja tunnetusti suosii.

Lammella oli joutsenpari, sinisorsia, telkkiä, metsävikloja, valkovikloja ja västäräkkejä. Laulurastas lauloi kauniisti metsässä, pikkukäpylintuja lensi parvissa yli.

Pieni perhonen lenteli tienposkessa ja laskeutui kasville kuvattavaksi. Se osoittautui odotetusti koivutyttöperhoseksi, yhdeksi varhaisimmista keväällä aamupäivisin lentäväksi perhoseksi, vaikka mittareihin ja näin yöperhosiin lasketaankin.

Kuningaskalastajaa ei näkynyt. Välillä käytiin Enon kirkonkylällä syömässä maistuva kotiruokalounas, josta kiitos laittajalle, sekä tutkailemassa tulevan kesän perhosrysän paikkaa museolla. Täälläkin nähtiin lennossa kaksi koivutyttöperhosta.

Sitten takaisin pelipaikalle. Tiellä kiikaroi nainen, joka kertoi nähneensä kuningaskalastajan olisiko ollut kolme minuuttia sitten. Oli lähtenyt lentoon aivan edestä ja lentänyt äännellen lammen yli kadoten jonnekin rantaan.

No voihan vitsi. Jahtia jatkettiin pitkälle iltapäivään, mutta turhaan. Kuningaskalastaja jatkoi piileskelyään, ja sekös harmitti.

Lopulta saatiin tarpeeksi ja luovutettiin. Voihan tuota ehkä yrittää uudestaan myöhemmin. Hankalaa linnun löytäminen oli ollut monelle sen nähneellekin.

'Kyseessä on ainakin neljäs havainto kuningaskalastajasta Enossa. Olikohan pari kevättä sitten, kun Seppo Leppänen näki lajin Koidanlammella. Reijo Erola on nähnyt linnun joskus muinoin Ahvenisen sillan alla. Yksi havainto on sekin viime vuosituhannen puolelta Sirkanpurosta.

Onneksi muutama kevät sitten sai ihailla "kunkkua" Liperissä, jossa se näyttäytyi hyvin avoimesti ja oli kuvattavissakin.

Tällä kertaa ei ollut onni myötä, mutta lintupäivä Enossa oli oikein mukava. Se vielä päättyi kivaan löytöön Otsolan kotipihalta, jolla kevään ensimmäiset kaksi sinivuokkoa olivat nousseet osin aurinkoisen, tyynen ja lämpimänkin päivän aikana kukkimaan.

Kaunista.