Keskiviikko, 21.11.2018 
Hilma

On hanget korkeat nietokset, ja kuinka lumi-inho muuttui iloksi

lumiblogi1


Kaksi vuotta ja yksi viikko sitten tässä blogissa oli kuva maasta nousseista taimista ja kirjoitus siitä, kuinka isomaksaruohot olivat nousseet mullasta talon seinustalla. Lunta ei tainnut tuolloin olla nimeksikään ainakaan sokkelin välittömässtä läheisyydessä, tuskin paria kymmentä senttiä enempää omenapuiden välissäkään.

Useanakin keväänä ovat ensimmäiset skillat eli idänsinililjat nousseet maasta jo reilusti maaliskuun puolella ja ruvenneet kukkimaan huhtikuun alkupuolella. Myös virvaliljat avasivat kauniit vaaleanpunaiset kukintonsa viime vuonna jo ennen huhtikuun puoliväliä.

Nyt on kaikki aivan toisin. Keskimmäisessä kuvassa olevan näsiän kukkimisaika olisi kalenterin mukaan aika pian, mutta ei kyllä tänä vuonna.

Torstaina 22. maaliskuuta lumitöiden tekoon täällä Otsolassa meni noin tunti. Kolatut kinokset alkavat olla jo melkoisen korkeat, hyvä kun enää löytyy paikkaa uusille lumille. Koko edellisen yön oli pyryttänyt, pyrytti koko päivän ja jatkoi sitä yöhön asti. Kevyen liikenteen väyliä pitkin ei yksinkertaisesti pystynyt illalla ajamaan polkupyörällä, oli pakko siirtyä katujen puolelle.

Suoraan sanottuna fiilikset olivat sään ja lumen takia aika lailla maassa. Yksi jos toinen tuntuu aiheestakin olevan sitä mieltä, että jo saisi lumentulo tältä talvelta riittää. Ärräpäitä on singahdellut siellä täällä. Tulisi jo kevät!

Vaan kuinka yksi yö muutti, jos ei nyt aivan kaikkea, niin ainakin mielialan.

Perjantaiaamu valkeni aurinkoisena ja tulvi valoa. Aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta. Pakkasta toki oli aamutuimaan yli 5 astetta, mutta pian jo aamupäivällä vesipisarat tipahtelivat räystäältä ja jääpuikoista.

Lunta oli ehtinyt tulla eilispäivän ja yönä aikana jälleen kymmenkunta senttiä. Vaikka lämpötila hipoi torstaina nollaa, ei lumi ehtinyt vettyä niin, että se olisi yön aikana jäätynyt sekä ollut nyt aamulla kovaa ja hankalaa kolattavaa.

Tunti lumitöihin silti taas meni, mutta olipa se nyt oikein mukavaa! Auringon lämpö hiveli kasvoja, kun pikkuhiljaa piha alkoi olla taas kuosissaan. Oikein hymyilytti. Viherpeipot lauloivat. Onko ihanampaa ääntä tähän aikaan vuodesta kuin putoavien vesipisaroiden kaunis rytmi? Tuskin.

Mutta se fakta ei kyllä muutu, että saisi jo tuo lumentulo loppua. Ja kevät tulla.