Perjantai, 21.9.2018 
Mervi
Luonto ja erä

Tuuliaisen luontopalkinto Tero Sipilälle saimaannorppatyöstä

  • Karjalainen
Tuuliaisen luontopalkinto on tänä vuonna päätetty myöntää ylitarkastaja, filosofian tohtori Tero Sipilälle. Sipilä on aloittanut työnsä saimaannorpan tutkijana Joensuun yliopistossa vuonna 1979 ja siirtynyt vuonna 1993 Metsähallituksen luontopalveluihin suojelubiologin ja sittemmin ylitarkastajan tehtäviin.

Sipilän elämäntyö saimaannorpan puolesta on jatkunut 35 vuotta. Tänä aikana Saimaan norppakanta on lähes kolminkertaistunut yli 300 yksilöön. Sipilän tieto, taito ja kokemus ovat olleet myönteisen kehityksen merkittävä tukijalka. Tero Sipilä on vaikuttanut saimaannorpan hyväksi myös kansainvälisesti. Hän kuuluu aktiivisena vaikuttajana kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n hyljeryhmään, kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES:n hyljetyöryhmään ja Yhdysvaltojen kongressin asiantuntijaryhmään.

Lemiläisen Raija ja Ossi Tuuliaisen Säätiön tarkoituksena on tukea eläinsuojelua ja riistanhoitoa. Säätiön suurimpana tuen kohteena on ollut koko 24 vuoden toiminnan ajan saimaannorpan suojelu. Palkinnon arvo on 10 000 euroa.

Mainos alkaa
Mainos päättyy