Maanantai, 19.11.2018 
Elisabet, Liisa

Toivo-myrskyn jälkeen nuotiotuli, virnaperhonen ja mesimarjan kukka

mkkiblogi1


Vaikka Otsolan puutarhassa piehtarointi on rentouttavaa, niin tulipa viikonloppuna todettua taas kerran, miten hyvää ihmiselle tekee päästä kiinni aitoon luontoon. Koskematontahan tuo luonto ei liene enää missään, ei varsinkaan nykyään, kun metsää hakataan paljaaksi aivan joka puolella niin, että hirvittää.

Mutta kyllä nuo Kaltimonjärven maisemat ovat hakkuuaukoista huolimatta yhä paikoin niin kauniit. On vaaraa vaaran perään, tummaa ja vaaleaa metsää, lehtoakin, Mustavaaran suojeltu huippu, järviä ja lampia, notkoja ja puroja, kalliota... kaikenlaista kaunista.

Sunnuntaipäivä 10. kesäkuuta kuluikin noissa puitteissa oikein mukavasti. Yksi isohko miinus kuitenkin hyttysistä, jotka toki luontoon kuuluvat, mutta kovin kiusallisen ärhäköitä osasivat olla. Niitä kyllä on piisannut alkukesän ajan kaupungissakin.

Nuotioon heti tuli, ja siinä se saikin palaa tuntitolkulla. Myrsky oli kaatanut niemestä useita isojakin puita, koivuja ja kuusia. Hieman huvitti ja vähän hirvittikin, kun muisti, että myrsky pyyhkäisi Pohjois-Karjalaa 4. kesäkuuta. Se kun on Toivon päivä, ja myrsky nimettiin tietysti Toivo-myrskyksi. Ai miksikö huvitti ja hirvittikin? No kun niemen edellinen omistaja oli nimeltään Toivo.

Laulurastas lauloi lähimmän hakkuuaukon takana. Käki kukkui Lahovaaran suunnassa. Kuikka huudahti Leveälahdesta. Haarapääskyt lentelivät rannassa. Lehtokerttu solisi kuin puro niemennokassa. Sepelkyyhky nousi lentoon oksalta. Kalalokit lentelivät järvellä, samoin kalatiira. Naurulokki purjehti ilmassa, kunnes pikkulokin ihana ääni kantautui jostain korviin. Kaksi isokoskeloa näyttäytyi aivan lähellä. Talitiaiset olivat saaneet poikasensa johonkin sopivaan koloon mökkirakennuksessa. Piipitys kuului sisälle.

Voi tätä ihanuutta ja kauneutta.

Mustikoissa oli siellä tällä raakileita. Ahomansikan, metsätähden ja oravanmarjan valkoiset kukat olivat kauneimmillaan. Mesimarjan vaaleanpunaiset kukat kehittyvät täällä harvoin marjoiksi, mutta aina joskus jonkin löytää. Kaikenlaisia muitakin kukkia, tuttuja ja uusiakin tuttavuuksia.

Valkoinen hienosti vipevöity virnaperhonen löytyi, samoin melko pienikokoinen hopeatäplä. Niittyhopeatäplä kenties?

Ja se metsän ja järven, rannan tuoksu. Äänimaisemassa vain lintuja, ei autoja, ei koneita, ei moottorisahoja, ei paalutusta niin kuin Otsolassa.

Kesä ja hyttyset vain. Sinne pian takaisin.